Ajattelin esitellä hieman wanhempaa tuotantoani. Jossain vaiheessa pipojen kutominen kyllästyttää. Kilkuttaa nyt aina sitä samaa mötykkää; resori, levennys, kutomista, kavennus, lopetus, tuunaus. Tyl-sää. Välillä naisen tarttee tehdä jotain muuta, kehittävää.
Mä olen siis kutonut viime syksyn aikana kolme kauluria; resori.
Pelkkien putkien kutominen on virkistävää. Ei tarvii ihmeemmin laskee mitään. Paitti että olen kyllä ottanut sen verran haastetta, että neuloin kaulurit tunturineuleella. Se osoittautui aika kivaksi, mä tykkään siitä pehmeän polveilevasta muodosta minkä sillä saa pintaan. I dig, sanoo argeoloogi.
Innostuksen sain nyt jo valitettavasti entiseksi työkaveriksi jääneeltä ihastuttavalta naiselta, joka oli kutonut itselleen violetista Rose mohairista muhkean kaulurin. Ihkuu! Mä tietty aloin heti fanittaa ja halusin kutoa samanlaisen. Kävin äitin luona kylässä ja varastin sen lankakopasta kaksi isoa punaista lankakerää, jotain vähemmän villaista (se on kai jotenki allerginen villalle, kutiaa). Lanka oli tosi paksua, en nyt muista mitä. Huonoa omaatuntoa potiessani sitten päätin kutoa sen kaulurin äitille, vähän niinkun joulunalustervehdykseksi. Siitä tuli aika hieno:
Kruunasin ton aivan hervottomalla satiinirusetilla, johon tuli vielä hippu kultaa. Aivan sairaan magee. Äiti tykkäsi. Se on tärkeintä!
Mun työt veteli tuolloin vähä niinku viimeisiään ja piti kehittää jotain postiivista tekemistä työttömyyden varalle. Mä kipitin paikalliseen halpahalliin ja törmäsin lankahyllyssä Puro-lankaan. Siinä oli aivan ihania sävyjä ja erityisesti yhdestä tuli mieleen hyvä ystävä Usvis (jonka tapaattekin seikkailemassa täällä kommenteissa aina toisinaan). Niinpä sitten sijoitin pariin kerään. En mä mitään työttömyyttä kyllä jaksanu jäädä odottamaan vaan korkkasin kerät saman tien.
Mä olen noiden pipojen kanssa pariin kertaan törmänny sellaiseen viheliäiseen ongelmaan, että kun silmukat on luotu, niin sitten mä vaan jotenkin yhdistän ne pötkön päät ihan vituralleen. Ja sitte ne menee mutkalle ja ottaa päähän. No, ajattelin, että HYÖDYNNÄN tätä kerrankin ja teen siitä kaulurista asteen verran mielenkiintoisemman (kun se pelkkä pötkö oli nyt jo nähty). Yritin taas siihen maagiseen kolmeen kertaan, ennen kun mä sain sen menemään mutkalle. Tietty sitten kun yrittää, niinei varmana onnistu...
No, jälleen tunturineuletta, mutta mutkalla:
Aika jeppis. Tosin lanka osoittautui siinä mielessä vähän pettymykseksi, että siinä olis mun mielestä saanu olla vähän enemmän vihreää ja oranssia, värejä, joita Usviksella toisinaan näkee ja jotka sille musta kyllä sopii, on se sen verran hersyvä nainen.
Lopulta mä kudoin myös itselle oman. Sellaisen pakkashässäkän. Pohjoisen lumi innoitti oikein kunnon blingaukseen ja ompelin kauluriin kiinni ihanan kimaltavan joulukuusenkoristeen ja sen ympärille vähä helmiä :P Vähänkö mun oppilaat oli kadena...
Tää lanka on valkoista Kaarnaa (jos nyt oikein muistan), ja se tekee pintaan möllejä. Aika siistin näköinen, elävä rakenne tässä! Tunturineuleesta oli pakko luopua tän langan takia, sillä siitä tuli liian epämääräisen näköinen. Niin et kaks oikeeta, kaks nurjaa. Helppoo kuin heinänteko!
Tekstit
