Tuhat ja yksi pipoa: Maijan pipo, yritys 1.

Pipo. Maailman helpoin neule. Right...

Pari vuotta sitten aloin neuloa. Halusin tehdä Sonjalle ihan älyttömän hienon pipon ja päätin opetella tämän jalon taidon uudestaan. Tuloksena oli maailman rumin pipo - josta aion kyllä kertoa vielä myöhemmin! Mutta siitä se lähti, neulominen.

En osaa tehdä kahta samanlaista. Enkä kovin isoja juttuja. Niinpä täytyy neuloa jotain, joita tarvitaan vain yksi ja joiden työmäärä on verratten pieni. Siis pipoja. Ja niitä on nyt tullut tämän maailman rumimman pipon jälkeen jo lukematon määrä.

Viime torstaina kätisin myyjäiskahvilla, että saakuta kun näitä pipoja vaan tulee ja tulee ja niitä on jo nurkat turvoksissa ja koko kaveripiirikin kohta saastutettu näillä paskoilla. Ja samaan jaettuun hengenvetoon Maija parka meni murehtimaan, ettei hänellä ole pipoa. Yksi plus yksi on yhtä kuin uusi ruma pipo.

Sopiva lanka löytyi heti lankapussista - yllättävää! Ja niinpä aloin kilkuttaa.

Juttuhan menee niin, että tätä yksinkertaistakaan rättiä, pipoa, ei voi tehdä purkamatta sitä pariin otteeseen. Kolmas kerta toden sanoo, tai jotain. Ehkä. Kun mulla nyt ei oikeestaan ole tapana suunnitella mitään etukäteen, vaan silleen niinku lennosta ja sitä mukaa, kun tavaraa syntyy. Visio ikään kuin kasvaa samaa matkaa luomusten kanssa. Ja joskus, siis useimmiten, päätyy radikaaliin ratkaisuun.

Tällä kertaa pääsin tähän asti:



Jaa mitä vikaa vai? Hienot reijät eivät onnistuneet ja rutaleesta tuli liian leveä. Ehkä. No emmätiä. Purin nyt kuitenkin, ihan harjoituksen vuoksi.

Voi olla, että tästä tulee vielä joku päivä ihan oikea ruma pipo.