Sniff.

Pahoitellen ilmoitan, että Paskiksen on aika kadota bittitaivaaseen. Koska kirjoittajat eivät mitä ilmeisimmin kykenene enää neulomaan tahi kirjoittamaan, lienee syytä kuopata koko paska. Äh... :(

Kaikki maailman neuloskelijat - YHDISTYKÄÄ!

Tämän hetken johtava sosiaalinen media, Naamakirja, läväytti mun naamalleni tänään aikasten jännän ilmiön, KIPin! Sivun mukaan KIP, Knit In Public, pyrkii tuomaan kaikki kaappinysvääjät yhteen, julistamaan neulontaansa julkisesti.

Maailmanlaajuisesti tätä anarkiaa on levitetty jo vuodesta 2005 saakka. Tälleesti asiasta kertoo liikkeen FB-sivu: "WWKiP Day takes now takes place from the second Saturday to the third Sunday of June each year; making it a week long celebration of knitting and other fiber arts"

Jokainen innokas kippaaja voi ilmoittaa itse järjestämänsä session firman sivuilla, niin muutkin tietävät tulla paikalle. Samalta sivulta luonnollisestikin näkee jo ilmiannetut neulontarähäkät, ja osallistuminen lienee vapaata.

Suomalaisia kippaajia löytyy listan mukaan Oulusta 11.6. klo 10-15 ja paikkana on käsityöpuoti Lumoava Lanka. Tapahtuman järjestäjät lupaavat, että myös muut näpertäjät huolitaan mukaan kimppaan. Lisäksi mainitaan, että ilmaiset vessat löytyypi aivan lähettyviltä. Luxusta! XD Eteläsuomalaisille Oulu on vaivan päässä. Lähempänäkin pääsee julkineulomaan, Tallinnassa nimittäin järjestetään myös oma kippaus.

Mahtaakohan kukaan paskiksen lukija eksyä noihin? Mikäli niin käy, kertokaapa täällä, mitä tapahtui! Minä kippistelen muuten vaan...

Kissamainen vilkaisu baskerialalle

Maailmassa on siis vapaaehtoisia paskoiksi neulojiksi julistautujia! Loistavaa...

Kurnauskis kirjoittaa blogissaan baskerinneulonnan (vai kuuluisikohan tässä kontekstissa sanoa paskeri?)parissa saaduista kokemuksista. Käykääpä vilkaisemassa! :D

Valmista 22.1.2011

Dodiin 10.5.2011

Jälkimmäisestä löytyy erityisesti Paskiksen arvostamia kuvia sutjakasta mirristä. Niin siis oikeasti kissasta. Kyllähän se vain on niin, että jos neuloja ei muuten saa aikaan silkkaa sutta ja sekundaa, niin kissoista on sen suhteen kovasti apua!

Ilmianna itsesi, oi paska neuloja!

Pikkulakusta on kovasti diggailtu. Aika jees! :D Mäki tykkään!

Mä muistelen tuolla jossain kauan kauan sitten agitoineeni paskiksen lukijoita kaivamaan puikkonsa ja langanpätkänsä ja emansipoitumaan paskojen neuleiden voimauttavaan sfääriin. Taisin olla pikkasen siideripäissään, jos en ihan väärin muista... Mut hei, ihan asiaa se oli, silti!

No mut mä nyt aattelin heittää TEILLE haasteen:

Ottakaapa niitten puikkojen kaveriksi myös kynä käteen - jos tykkää mennä niiku old school - ja kirjoittakaa oma tarinanne. Just se teidän paskin neule, tai ehkä joku totaalinen katastrofi josta sit kuiteski kuoriutui sellainen joutsen jota sukulaismummot vielä tänäkin päivänä ihastelee juhannuskoivujen katveessa hanurin tahtiin nyyhkien. Ni ja sitte kun ootte kirjottanu, nii laittakaapa mulle sähköpostiin (hillasilja (at) yahoo.co.uk) muutaman todistusaineistoksi kelpaavan kuvan kanssa. Minä pistän julkaisten.

Mä tiedän, että teitä kaappiblogaajia ja kaappineulojia on siellä monta... Houkun houkun... XP

Vierasbloggaajana Pikkulaku: LUOVAA TUSKAA

Hei, minä olen Pikkulaku, vieraileva kirjoittaja ja laiska sarjisbloggaaja. Siitä lisää omassa pikkunurkassani, pikkulaku.vuodatus.net. Nyt kun olen häpeämättömästi mainostanut itseäni, on aika mennä asiaan.

Minun urani paskojen neuleiden alalla on pitkä ja harras. Mummini, kuhmon kirjastossa näyttelynkin pitänyt mestarikutoja, vietti monia hartaita hetkiä kouluaikaisten neuleitteni korjailussa. Kerran pääsin kuulemaan erään työni kirvoittaman hiljaisen mietelmän mietelmän: "No voi herran perse ja ylhäsen mulkut!" Kaunista!

Koulutyöt jäivät taakse, eikä niistä ajoista ole ainokaista todistetta jäljellä. Oletan töitteni hiipineen pimeiden komeroiden nurkissa värjyvien todellisuusvääristymien kautta ulottuvuuksiin, joissa niiden muotipuoli kamaluus ei herätä niin syvää kauhistusta. Tosin neuleitteni puollustuksesi on sanottava, että puukäsityötuntien tuotokset hakkaavat ne kamaluudessa mennen tullen!

Eksyn taas aiheesta, eli luovan tuskan tuloksista. Koulun jälkeen olen aina silloin tällöin tarttunut puikkoihin, yleensä ilman mallia, suunnitelmaa tai järjen häivää. Kaupasta tarttuu helposti mukaan kivannäköistä lankaa, joka joskus kolmen vuoden päästä sitten tipahtaa syliin kopikoneen takaa, ja päähän pälkähtää ajatus ihanasta kaulahuivista. Puolen vuoden päästä kirjahyllystä löytyy pölyyttynyt keskeneräinen työ, joka näyttää ihan siltä, että kun pikkuisen tuosta leventää niin tulee tosi hieno säärystin! Joskus on sitten ihan kiva vaan alkaa kutoa, ihan sama mitä, kunhan vain puikot kilkattavat ja kädet käy samalla kun silmä lepää Huippumallin haussa.

Tämänkertainen inspiraatio nousi todellisen tuskan keskeltä. Nimittäin kuukautiskipujen. No niin, herkkäsieluiset lukijat, tämä on 2010-luku, post-modernismin aikakausi, ja nainen voi julkisesti kertoa näistä naisellisista vaivoistaan. Säästän teidät yksityiskohdilta, kerron vain oleellisena tietona, että tällaisen vaivan aikana en yleensä kykene kuin voihkimaan sohvannurkassa suklaalevy lohtunani. Tällä kertaa kuitenkin päätin purkaa tuskaani johonkin hyödyllisempään. Olohuoneen nurkasta minua oli jo jonkin aikaa tuijotellut keskeneräinen työ, jolle ei löytynyt sopivaa etenemissuuntaa. Hetken aikaa minä ja neule mittailimme toisiamme, ja päätimme yhteistoimin että on paras alkaa alusta.

Purkaminen on aina niin haikeaa. Monen tunnin uurastus, hetkessä ohi. Onneksi herkkävaistoinen kissa huomasi emäntänsä surumielisyyden ja avusti sotkemalla lankakasan.

Tuijottelin taas tovin lankoja. En tiedä miten, mutta jostain eteeni lattialle oli manifestoitunut pyöröpuikot. No, mikäpä ettei, aloitetaan sitten pipo. Puikot viuhumaan ja hommiin. Silmukoiden määränhän voi ihan arpoa, jos tulee liian pieni niin annetaan lahjaksi jollekin lähipiirin kersalle, jos tulee liian iso niin huovutellaan trendikkäästi pienemmäksi!

Sattumalta silmukkamäärä oli aika passeli omaan päähän, ja korkeuttakin alkoi tulla aika hyvää vauhtia, kiitos paksun langan ja nro 6:n puikkojen. Olin jo pitkään haikaillut kissankorvapipoa, ja mieleen juolahti metodi korvien luomiseen. Eikun tuumasta toimeen. Yksinkertainen ajatukseni oli alkaa lisätä neuleen vastakkaisille puolille silmukoita, joista muodostuu kärjellään seisova kolmio. Kolmion noustua tarpeeksi suureksi, vähensin saman määrän silmukoita mitä olin alla lisännyt, kunnes kuviosta muodostui salmiakkineliö. Niksinä, minkä tajuamisesta olin aika ylpeä, on muistaa lisätä salmiakkineliön 'ulkopuolelle' silmukoita vähennettyjen tilalle, ettei neule ala kapenemaan.

Tälle neuleelle meinasi käydä sama kohtalo kuin niin monelle muullekin luomukselleni; illalla väsy alkoi painaa silmää, ja keskeneräinen työ jäi olkkarin pöydälle. Aamulla kuitenkin kohtasin työni silmästä silmään, ja totesin että hemmetti, kyllä tästä vielä pipo saadaan! Pungersin vielä muutaman kierroksen loppuun, päätin pyöröompeleen, suljin kananavaneulalla ommellen sauman pipon päältä ja viimeistelin langanpäät. Sitten totuuden hetki.Valmis pipo päähän ja peilin eteen. Tuliko pipo vai susi? Korkeajännitys!







Pipohan siitä tuli. Kissankorvia ei ehkä ihan mielikuvituksettomin yksilö hahmota, mutta eipä sellaisilta kysytä. Suloiset luppakorvat keikkuen kelpaa kulkea, ja toivoa, ettei kevätaurinko alkaisi lämmittämään vielä liian kuumana.

Lankan menekki oli aika tiukka; lankaa jäi jäljelle n. 75 cm. Lankakerän sisältä paljastui rullan vyöte, joka kertoi että tuotteelle sopivin puikkokoko olisi ollut 10. Aijaa, no eipä mulla olisi kympin puikkoja ollutkaan. Ihan hyvä tuli näillakin. Löysin myös samasta langasta valmiiksi asti väsätyt kämmekkäät (tai keskeneräiset lapaset, kuinka vaan), eli sain yhteensopivan setin.

Mikäli joku haluaa itselleen samanlaisen paskaneuleen, kerron mielelläni selkeämmin ohjeen luppakorvapipon tekemiseksi. En pelkää teokseni uniikin luonteen puolesta, sillä takaan, ettei minun ohjeillani synny kahta samanlaista!

Pikkulaku kiittää ja kuittaa!

Kevätylläri!

Daddalie heitti kommentin edelliseen kirjoitukseen; Hän on ilahduttanut paskislaisia antamalla meille Gorgeous blogger -tunnustuksen! Jee hei ihquu! :'D

Mun on ihan pakko varastaa sieltä hänen kirjoituksestaan Paskiksesta annettu kommentti, se nimittäin kyllä oli aikasten osuva noin tota edellistä kirjoitustani ajatellen... Heheee...

Näin sanoo Daddalie Paskiksesta:

"Muistatteko kuinka neuleblogit oli ihan blogimaailman kunkkuja kunnes muotiblogit tuli ja hakkas ne tajuttomaksi "päivän asu"-kuvillaan? Jotkut jäi henkiin."

Paskis korisee henkitoreissaan, mut kyllä me silti kustaan muotiblogien kintuille - HA!

Käykääpä kurkistamassa Daddalieta; PASKA NEULE arvostaa.

Nakin kuoret

Mä näin nakkia jokunen viikko sitten pääkaupungissa ja se oli neulonu kaikkea kivaa. Taas. Se jaksaa, ärsyttävän pirteetä. No mut siis mä sitte ällistelin sille, et kuinka sä nyt tolleen dissaat meidän Parasta Blogia, etkä kirjota noista tosi hienoista tekeleistä. No ei se viiti kuulemma. Mut se tuli käymään viikonloppuna, ja mä sitte päätin että pakkohan meidän mainetta on alkaa pelastaan, tiättekö, että ei me nyt ihan vaan pelkkiä lahnoja olla. Muka.

Otin sitte siitä kuvan. Mä yritin tehdä siitä vähän sellaisen tyyliblogityyppisen, nakki kun wihaa niitä sydänjuuriaan myöten, mutta en mä oikein osannu. Jos mä olisin napannu siltä pään pois, niin kaikista paras osa - toi älyttömän hieno huiviputkula - olis menny ihan puoliksi! Eihän se nyt käy... Daah! Niin et tässä se nyt on, nakki uusissaan:



Siis: Tänään nakilla on yllään harmaa villakangastakki, josta putsattiin edellisenä yönä mustaa maalia (ei kannata kysyy miksi, koska nakin tunteet saattaa kuumeta). Ja sit sillä on itse neulottu tunturineuleinen huiviputkula, tai mikä toi nyt on, joka on tosi hienosti tollanen kanervanvärinen, paitsi siinä kohti kun se lanka loppu ja piti hätävaraksi laittaa kakskyt senttiä harmaata sinne loppuun. Mut ei se haittaa. Ja sitten nakki näyttää kansainvälistä käsimerkkiä sormi verhottuna ruskeisiin palmikkoneuleisiin lapasiin. Ne on tosi hienot, mut tästä kuvasta sitä ei ehkä huomaa. Jalassa nakilla on saapassukiksi neulotut helmineuleiset villasukat, ja mä en yhtään kyllä tajuu, miten se on jaksanu opetella neulomaan jotain kantapäitä.

Ni et BITE ME, nakki! Nyt oot joutunu tyyliblogatuksi, HAH! Kannattasko ehkä itse kirjotella omista neuleistaan, mitä?

(Eiku mä vaan oon niin ikävissäni nyt, et kiukuttelen sille, se lähti äsken kotiin... Oikeesti mä tykkään siitä ihan törkeen paljo!)