torstai 20. toukokuuta 2010

Aurinkoa ja pikkuisen virkkaustakin!

Aurinko on todella saanut aikaan sen, että puikot ja koukut ovat unohtuneet pöydälle ja jalat suunnanneet kuumalle asfaltille ja vehreisiin puistoihin. Uusi ihana puhelimeni vaati kuitenkin suojakseen uuden kimaltelevan suojapussin, joten hetki oli maltettava istua virkkuukoukku kädessä. Pussukasta tuli juuri sopiva, mutta langan sisältämät eriväriset kimallesuikaleet ei hohda kuvassa niin hienosti kuin livenä!

BUSTED!

Kesä on heittänyt PASKA NEULEen ulos neljän seinän sisältä ja pakottanut jalkautumaan neulekopan äärestä. Siinä samalla on tullut tehtyä varsin mielenkiintoisia havaintoja Turun katukuvasta...

Muistatteko taannoisen blogimerkinnän maanalaisesta toiminnasta puikot kourassa? Yllättäen joku/jotkut ovat ilahduttaneet kanssaeläjiään samankaltaisella - tosin suomalaiseen luonteeseen sopivammin aavistuksen maltillisemmalla otteella - yhteiskuntajärjestystä järkyttävällä tavalla ja käyneet turkulaisen kävelykadun ihastuttavan maamerkin, onnenhevosen, kimppuun!

PASKA NEULE on siellä missä kilkutus käy ja antaa nyt kuvareportaasin suoraan rikospaikalta:











Sitkeän etsimisen päätteksi oli todettava, että vaikka onnenhevosen pinnan rakentamiseen on käytetty mitä mielikuvituksellisempia värkkejä, ei siitä valitettavasti löytynyt neulepuikkoja tai virkkuukoukkuja. Ehkäpä PASKA NEULEen on korjattava asia...

maanantai 10. toukokuuta 2010

Uusi ihastus

Eksyin tänään ohimennen turkulaiseen Lankabaariin.

Neulominen on jäänyt muiden keväthullutusten tieltä, mutta tänne harhauduttuani alkoivat taas sormet syyhytä puikkojen kimppuun. Tarjolla oli (ALESSA!) toinen toistaan ihanamman värisiä lankoja, erityisesti upeita liukuvärjättyjä unelmia sekä kiiltäviä ja kimaltaviakin lankoja... :D

Taidan lähtä ensi viikolla uusintakierrokselle synttärilahjakorttini kanssa!